• Artikkelin kategoria:Yleistä

Kerron pikaisesti meidän ensimmäisestä projektista ja kuinka paljon olemme siitä kantapään ja kompastusten kautta oppineet. Sekä siitä, kuinka paljon se on meille tuonut onnistumisen iloa, vaikka työläs ja loputtoman tuntuinen olikin, eli kauhean palkitseva kauhuhuone Hannibal loppupeleissä kuitenkin.

Idea kauhuaiheisesta pakohuoneesta lähti itse asiassa ihan tilastoista ja suosituksista. Käymällä maailman markkinat, palautteet ja blogit läpi tulin siihen tulokseen, että kaupunkimme Lahti kaipaa selvästikin kauhuhuonetta. Vaikka tämä tunnetila jakaa hieman mielipiteitä ja poissulkee jo käytännössä puolet meidän potentiaalisista asiakkaistamme, kauhuhuoneesta oli silti äänestetty. 

Pelko ja kauhu olivatkin aikalailla tuttuja tunnetiloja aloittavalle pakohuone yrittäjälle jo valmiiksi! Lisäksi nämä kaksi maustetta pakopelissä tuovat asiakkaiden elämykseen hieman värikkäämmät muistot ja kokemukset jos aiheesta vain tykkää…

Hannibal pakohuone kuva irtokädestä ja vesurista

Ensimmäinen suhteellisen vaikea asia, jonka alkava yrittäjä kohtaa kaiken alkubyrokratian jälkeen on toimitilat. Pakohuoneyrittäjälle tilojen suhteen on 3 tärkeää asiaa: sijainti,sijainti ja sijainti.

Tilat on oltava kaiken lisäksi sähköistetty, niissä on oltava toimiva ilmanvaihto, ja kaiken tämä jälkeen ne pitää olla vielä edulliset! Toki WC tai sen mahdollisuus edes samassa kerroksella on myös välttämätön.

Etsimiseen meni enemmän aikaa kuin osasin kuvitellakaan, sillä juuri perustetulle yhtiölle ei ole helppo saada tiloja, koska A) olemme aika pieni asiakas vuokranantajan silmissä ja B) emme ole luotettava vuokraaja. Vaikka kuinka maksaisit takuuvuokraa, niin välittäjät tarinoivat viimeiseen asti kaikennäköistä ennen kuin sanoivat lopulta ei…

pakohuoneen liiketilojen metsästystä Pako Groupille, vanha tehdasrakennus

Välillä tuntui oikeasti naurettavalta ja kiusalliselta, kun on löytänyt tilat ja todennut ne sopiviksi ja 2 viikkoisen sopimisen jälkeen sanotaan, että vuokranantaja ei ole tätä kyllä teille vuokraamassa omista syistä. Siis oletko tosissasi?? Mistä syistä hän kieltäytyy vuokraamasta tilaa, joka on ollut 9 vuotta tyhjillään? Ja taas meni 3 viikkoa kallista aikaa hukkaan. No tälläistä tämä noin 2kk kestänyt toimitilojen etsintä on ollut.

Lopulta päädyttiin Renorille, joka otti meidät ihan avomielin vastaan ja olemme nyt majoittuneet melkein keskustaan 🙂 Askonkatu 13, UPO-taloon Askonalueelle.

01.05.2018 HANNIBALIN VUOKRAKÄMPPÄ

Tuolloin meillä ei vielä ollut tiedossa pakohuoneemme nimeä, mutta olimme silti jo hyvin tyytyväisiä sillä tilat löytyivät!

Joten aihe oli selkeä, mutta alkutarina ja peliscenario oli vielä hyvin sekava. No, jos ollaan ihan rehellisiä, niitä ei ollut lainkaan. Yritimme pari viikkoa hakata jotain järkevää paperille ja päädyimme siihen tulokseen, että ilman edes omatoimista koulutusta/kokemusta tämä ei tule onnistumaan. Koska aika on rajattu ja pääoma on vielä rajallisempi päätettii tämän ensimmäisen escape roomin suhteen hankkia valmis käsikirjoitus. Vietettyäni jonkun aikaa koneella, löysin muutamia mielekkäitä vaihtoehtoja ja löimme samalla viikolla jo ”Hannibal” vaihtoehdon kiinni. Olimme onnesta sekaisin. Nyt oli jo scenario ja luulimme tämän olevan jo puolet voitosta! Myöhemmin ymmärsin, että hyvä käsikirjoitus on ehkä 1/5 osa koko pakohuoneprojektista, tosiaan alleviivaan jos se on hyvä! :))

Pakohuoneen käsikirjoitus eli scenario – pitää sisällään alkutarinan, minimaalisen kuvauksen pakopelin sisustuksesta, pulma listauksen + tekninen osio, sujuva ja looginen tarinaan sisäistetty pulmien ketjutus ja karkea läpäisyohje askel askeleelta… Täytynee muistaa, että suurin osa näistä valmisscenarioista on hyvin pitkälti teoriaa, varsinkin kun puhe on ainutlaatuisesta tilatusta kirjoitelmasta, jota ei ole vielä työstetty Escape Roomissa lainkaan.

 Seuraavaksi alkoi liiketilan remppa. Meidän käsikirjoituksemme vaikutti ainakin alkuun hyvältä, mutta lopulta tämä kuvitelma oli vaan kokemattomuutta escape room rakentamisesta.

kaksi sydäntä hannibal pakohuoneessa lahdessa

Se oli jo aikamoinen virhe, että tuli valittua toimitilat neljännestä kerroksesta, sillä rakennustarvikkeiden kuljettaminen useista ovista ja hisseistä ei ollut mielekästä puuhaa. Varsinkin kun puhutaan esimerkiksi 1,5 tonnista kipsilevyjä tai 0,8t harkkoja, puhumattakaan täyspitkistä runkopuista jotka piti saada ainakin osa kokonaisina sisälle. Kuvaa tästä ei valitettavasti ole, mutta oli se melko hassua vetää melkein 6 metrin pölkkyä rappukäytävässä kulkevaa keski pudotusta pitkin ylös neljänteen kerrokseen!

Näin jälkiviisaana voin kertoa että parhaat pakohuonetilat löytyy teollisuusalueelta mahdollisimman lähellä keskustaa ja omalla sisäänkäynnillä, mutta ne eivät ole aina välttämättä halpoja, katutaso maksaa! Tilaan kuin tilaan, jos rakennuksen tekniikka sitä sallii, voi onneksi asentaa jonkinlaisen summerin ja hyvällä tsäkällä se ei maksa edes 1,5k – hyi!

pakohuoneen rakennusprojekti, pako group. Seinän purkua

Toinen melko suuri virhe oli valita tilat missä oli jo valmiita yksittäisiä seiniä. Ensin kuvittelimme säästävämme siinä tovin, kun ei tarvitse ylimääräistä rakentaa, mutta tämä oli myös yksi vääristymä kokemattoman pakohuonerakentajan silmin. Nykyään tiedämme jo, että jos haluaa laadukasta pelihuonetta saada aikaiseksi niin on aloitettava aina puhtaalta pöydältä, myös seinien suhteen. Toki valmiit seinät ovat aina plussaa jos ne eivät ole ristiriidassa scenarion tai valmiiksi tehdyn pohjan kanssa. Joskus 1 läpivienti tai väärässä kohtaan oleva ovi tai kenties suunniteltu huonekalu voi olla niin pahasti tiellä että sotkee rakentajan suunnitelmat.Toinen vaihtoehto on toki ottaa tila jossa on seinät ja vasta sitten ruveta visioimaan miten ne muut seinät tulee, mutta tässäkin on aina monta muuttujaa: onko pilarit oikeissa paikoissa siten, että runko tulisi alemmas, tuleeko tilaan alaslaskettu katto ja niin edelleen; Lista on loputon…

Se mitä me teimme varmasti näissä ensimmäisen escape room-pelin tiloissa oikein on se, että vedettiin matalaksi kaikki ja aloitettiin puhtaalta pöydältä suunnittelemaan meidän ensimmäistä pakohuonetta!