• Artikkelin kategoria:Yleistä
Pakopeli risteilyllä Lahdessa tilaustyönä, pommi puoliksi hupun alla piilossa

Tällä kertaa kerron teille tilauspakopeleistä, eli sellaisista jotka tehdään tilauksesta asiakkaalle ja järjestetään joko hänen omissa tiloissaan tai vuokratussa ympäristössä.

Yhtenä aamupäivänä saimme sähköpostiimme pyynnön räätälöidystä pakopeli-ohjelmanumerosta. Kädet meillä oli täynnä töitä niinkuin aina, mutta emme silti pystyneet sanomaan ”ei”. Raute Oyj niminen yhtiö tilasi meiltä pakopelin Vellamo-laiva risteilylleen. Vieraita oli 70, pelaajia 10 ja aikaa tunnetusti 60 minuuttia. Tilausvahvistuksetsa H-hetkeen oli noin 3 viikkoa.

Aloitimme tietenkin scenariosta ja jatkoimme rekvisiitalla, pulmilla ja tekniikalla sähköineen… Eli kaikki tehtiin niinkuin laadukkaan pakohuoneen ohjeita noudattaen kuuluukin. Sanotaan että aika oli hieman rajallinen, mutta kun intohimona on pelit ja asiakas pyytää ja jos on pienikin mahdollisuus onnistua ja suoriutua aikamääreestä niin onhan se tehtävä! Kysynpä kuitenkin näin sivullisen näkökulmasta: Kuinka kauan aikaa vie laadukkaan pako-ohjelmanumeron tekeminen? Tähän ei tietenkään ole yhtä oikeaa vastausta, vaan haitari voi olla 1vko – 3kk ainakin omasta mielestäni, riippuen resursseista ja haastavuudesta.

Meillä oli aikaa tämän keikan tekemiseen 3 viikkoa. Löimme alkutarinan ja osan scenariosta lukkoon ja esitimme asiakkaallemme, joka oli tämän hyväksynyt ja innostunut tulevasta. Takaisinpaluuta ei enään ollut. Lupasimme kaiken muun salkku/lukko/pulma meiningin lisäksi loppuhuipennuspulman, joka sisälsi 3 sähköistää pulmaa magneettilukkoineen ja lahjapiiloineen, puhumattakaan savukoneesta ja paukkuserpenttiineistä. Ja koko läjänhän oli vielä toimittava akkuvoimalla just in case. Kaiken huipennoksesksi koko ohjelman oli määrä tapahtua englanniksi, sillä kyseessä on kansainvälisesti vaikuttava firma. Tottakai teimme vielä alkutarinan videolla ja taustamusiikin kera koko pelin ajaksi.

pakohuone keikka, laukut pakattu

Sanoisin näin jälkeenpäin ajateltuna, että varsin hullua touhua ja menimme aikalailla All in. Valmista tuotetta ei ollut, aikaa 3 viikkoa, ja panoksena aloittelevan pakohuonerakentajan maine! :’D Peliä isoilla panoksilla, mutta se joka ei pelaa ei myöskään voi ikinä voittaa 😉 Tämä projekti oli meille kunnia, haaste, koettelemus ja onnistuminen vaikka hinta oli kova työ. Annetaan kuvien vähän puhua puolestaan:

pulmien rakennusta pakohuoneelle
Tee se itse -hiomakone
Pommin kasausta, keikkapakopeli, pakohuone lahti
Pommin kasausta, viikko aikaa
tunti ennen pakohuone keikalle lähtöä
2h ennen H-hetkeä, omgggg!
Matkalla ristelylle pitämään pakopeliä, pakohuone lahti, pako group
Matkalla keikalle

En oikein tokene kertomaan ja välittämään niitä kaikkia ajatuksia ja tunteita mitä tässä n. 200 työtunnin rytinässä on ollut, mutta sen pystyn ainakin sanomaan, että nykyään ollaan paljon kokeneempia asiassa ”keikkapakopelit”. Tekisin näitä kyllä aivan mielellään lisää, mutta vain paremmalla ajalla. Nyt on ”Tohtori Shteinin” vuoro saada pulmat, sähköt ja lukot! Tässä vielä muutama otos keikkailusta:

pakohuone risteilyllä Pako Groupin tilauskeikka

Teemme siis nykyään näköjään näitäkin ja kyseinen keikkapeli kantaa nimeä ”The Bomb” tai ”Biological destroyer”. Todetaan siis tämän jälkeen, että mehän teemme kunhan ajasta ja rahasta sovitaan! Tämä oli kertakaikkiaan elämäni mielenkiintoisin ja hektisin projekti ikinä. Voisin verrata sitä esimerkiksi siihen kun toimin vuoromesuna 200hlön istujaisissa Levillä 2010.